Kaikki on tässä. Lähellä kaikki rakkaat.
Lapset, mies, talo, koira ja vähän jotain muuta yhdentekevää rompetta. Miksi se ei riitä? Miksi ei riitä nykyhetki? Miksi on niin vaikea pysähtyä tähän hetkeen? Miksi on niin vaikea vastaanottaa onnea halauksien, raivareiden, hymyjen ja kuravaatteiden muodossa? Miksi?
Tuntuu, että elämä on jossain muualla. Tuntuu siltä, että ruoho on todellakin vihreämpää aidan toisella puolella. Miksi?
En minä halua tätä. En siis halua tätä tunnetta, joka saa minut ihmettelemään ja odottamaan jotain muuta. En vain tiedä mitä odotan. Kyseessä ei taida olla perinteinen "sitten kun" -tauti. Minulla ei ole mitään ajatusta siitä milloin tai millä tavoin sen jonkun muun pitäisi alkaa.
Haluan nauttia tästä hetkestä. Haluan iloita lapsista. Haluan olla hyväntuulinen, pullantuoksuinen, kaunis, huoliteltu, leikkisä, siisti, jaksava, urheilullinen, kekseliäs hyvä äiti.
Miten sitä rimaa omalla kohdalla voi pudottaa alaspäin?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Jos vain keksit, miten pudottaa rimaa, kerro ihmeessä!
Lähetä kommentti