Meitä on vihdoin neljä!!!
Kuinka voikaan samaan aikaan elämään mahtua paljon iloa ja onnea sekä samalla alakuloisuutta ja väsymystä jopa riittämättömyyttä. Jonkin verran on puhuttu myös adoptiovanhempien jaksamisesta ja masennuksesta heti adoption jälkeen. Meillä on ainakin kaiken onnellisuuden keskellä vieraillut myös väsymys ja synkkyys. Millään ei viitsisi nousta ylös ja lähteä puistoon lasten kanssa. Edessä oleva päivä näyttää kasalta suuria kiviä joita pitää vetää reessä asfaltilla. Ilo on kaikonnut. Kun vihdoin me neljä olemme koossa eikä enää tarvitse jännittää ja odottaa, niin silloin on väsymisen hetki. Onneksi jo muutaman päivän ajan mieli on ollut kevyempi. Tuntuu huikaisevan ihanalta huomata, että iloitsen tästä päivästä, iloitsen kotiäitiydestä, enkä nipotakaan joka asiasta niin kuin väsyneenä tulee liian helposti tehtyä.
Ihanaa kun illat ovat jo hämäriä tai siis pimeitä. Täällä ainakin fiilistellään kynttilöillä ja mennään kohti valoa ja iloa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Onneksi olkoon! Olen aina välillä täällä käynyt toteamassa, että ei mitään uutta, mutta onneksi se olikin vain blogihiljaisuutta. Meillä puhuttiin neuvonnassa adoption jälkeisestä masennuksesta; onneksi se on teillä menossa jo ohi!
Lähetä kommentti