Mitä minä en ole

Mikä saa ihmisen tilaamaan käsityölehden vuosikerran vaikka ompelu, virkkaaminen, kutominen ja muu asiaan liittyvä tuntuu ällöttävältä?!? Minulla on vielä olohuoneen, keittiön ja makuuhuoneen verhot ompelematta muuton jälkeen. Siis monta metriä suoraa saumaa tiedossa ja niska aivan varmasti jumissa sekä päätä jomottaa. Ja se käsityölehden vuosikerta. Enää en ole tilaaja, mutta olen säilyttänyt nuo käsityölehdet (nyt siis jo ikivanhat) kahdessa muutossa. Ne ikään kuin kuuluvat kalustoon vaikka en niitä tarvitse ja ne muistuttavat minua siitä mitä en fyysisesti niskavikaisena voi paljoa tehdä ja mitä en oikeastaan edes halua tehdä.

Miksi ihmisen täytyy harrastaa kaikkea sellaista mitä ei halua ja mihinkä ei tosiaan ilman kipua kykene? Miksi itse ommellut vatteet ovat hienempia kuin kapasta ostetut? Tai jos rehellisiä ollaan, niin itse ommellut vaatteet todistaisivat maailmalle kuinka ahkera pikkuvaimo se tässä mennä jolkottaa lapsen kanssa hiekkalaatikolle itsetehdyssä unelmamekossa ja itse neulotussa villapaidassa. Tiedoksi vain, minä vihaan ompelua, sen yksinäisyyttä ja tylsyyttä, mutta rakastan sitä tunnetta kun ihmiset ihalevat aikaansaannoksia ja pitävät minua ahkerana ja lahjakkaana ihmisenä. Miksi pianon soitto tai korttien askartelu ei tuota minulle samanlaista tunnetta kuin itse tehdyt vaatteet (joita olen todellisuudessa tehnyt 2 kappaletta)? Niitä minä osaan tehdä ja niistä minä tykkään. Yhdenkään onnittelukortin tekoon ei ole vuodatettu verta, hikeä ja kyyneleitä. Korttien tekeminen on hauskaa ja rentouttavaa, ei sillä siis voi ylpeillä mikä on hauskaa ja minkä jo osaa. Tarvitaan kunnon itsensä kieltämistä ja kärsimystä, jotta lopputuloksesta voi nauttia ja sen ompelu minulle tekee.

Kohta on aika heittää käsityölehdet pois ja tilata joku muu vuosikerta, vaikka joku auton korjaukseen liittyvä, yök!