Ensimmäinen äitienpäiväni

Viime sunnuntaina oli ensimmäinen äitienpäiväni. Minusta tuli äiti viime kesänä, kun haimme pienokaisemme kaukaa kauniista ja ystävällisestä maasta.
Viime viikon alkuun mennessä olin jo moneen otteeseen ehtinyt miettiä millaisen äitienpäivän haluaisin viettää. Olin varma, että tällä kertaa en halua tehdä äiti ja anoppi -kierrosta, sillä kyseessähän on minun ensimmäinen äitienpäivä. Muilla niitä on ollut kymmeniä. Äitienpäivän lähestyessä kihisin melkein raivosta, kun mitään ihmeellistä ei ollutkaan tiedossa. En halunnut lähteä ruuhkaiseen ravintolaan syömään eikä muitakaan ideoita singahdellut ilmoille. Viimein perjantaina päätin, että mennään sittenkin äiti ja anoppi -kierrokselle, mikä oli oikein hieno juttu. Heidän ensimmäinen äitienpäivä isovanhempana. Kuinka ylpeitä ja iloisia he ovatkaan ensimmäisestä lapsenlapsestaan. Olen niin onnellinen lapsemme puolesta. Hänellä on suuri joukko turvallisia aikuisia ja meillä lastenhoitoapua ja seuraa.
Ja niin kuin monesti käy... Kaiken hössötyksen ja suurten luulojen ja odotuksen jälkeen olin äitienpäivänä kaikkein onnellisin, kun lapsemme tepasteli paljan jaloin pitkin olohuoneen lattiaa luokseni ja sain halata ja suukotella häntä. Jopa minäkin istuin kyynel silmäkulmassa ihmettelemässä tuota ihanuutta, joka on meille lahjaksi ja lainaksi annettu.